Olen ollut kolmisen viikkoa työ- ja toimintakyvytön. Alunperin syylliseksi osoitettiin autonominen hermosto, viikko sitten lääkäri kuitenkin pamautti melkoisen pommin. Syöpä. Kasvain. Epäily.
Ne sanat jäivät kaikumaan kalloon, kun lähdin vastaanotolta. En siinä vaiheessa vielä jaksanut ottaa millään muotoa kantaa kasvainepäilyyn. Työnsin sen tietoisesti pois ja ajattelin, että mennään tovi defenssin turvin ja odotellaan parempaa hetkeä asian käsittelyyn. Helpottavaa on tietenkin se, että kyseessä on vain ja ainoastaan epäily eikä vielä varmennettu diagnoosi.
Tänään kuitenkin kaikki kosahti näytölle, kun erehdyin googlettamaan. Defenssit häipyivät ja asia oli pakko ottaa käsittelyyn. On olemassa mahdollisuus, että kehossani on neuroendokriininen kasvain. Se on ikävän totta.
Totta on sekin, että oireilu sopii diagnoosiin. Se sopii tosin myös autonomiseen neuropatiaan, joten kasvaimen mahdollisuus on 50%. Se joko on tai sitten ei ole.
Tällä viikolla tutkitaan, kahden viikon päästä saan tulokset. Sitä ennen eletään normaalia arkea ja yritetään ylläpitää edes jonkinlaista toimintakykyä. Seinät ovat kaatuneet jo aikaa sitten niskaan, joten odotan paluuta työelämään hyvinkin kiihkeästi. Ei tämä makoilu ja yksinäinen ähinä ole mistään kotoisin😀
Mikäli tutkimuksista paljastuisi se pahin asia, aion silti elää elämäni kesän. Koskaan kun ei tiedä viimeistä päivää, niin jokaisesta on otettava se paras mahdollinen irti. Pelossa eläminen ja siihen jumittuminen ei edistä mitään. Se vain sulkee ja kapeuttaa. Tietenkään tuollaista epäilyä ei voi sivuuttaa eikä unohtaa, mutta en anna sen nyt jarrutella iloa ja elämistä. Kaikki on nyt kuitenkin vain ja ainoastaan tässä ja tänään, joten turha murehtia huomista.
Tästä kesästä tulee paras ikinä❤
